Oon niin vihanen. En oo koskaan elämässäni varmaan olluniin vihanen kun nyt oon. Vihaan kaikkea ja kaikkia ja kaikista eniten meitä neljää olentoa näitten oman kodin seinien sisäpuolella. Vihaan kultaa kun se on masentunu ja ärtyny ja zombipöpperössä. Vihaan noita kahta karvakasaa kun ne koko ajan vaan sotkee kaikki paikat eikä jätä rauhaan. Ja ennen kaikkea vihaan itteeni, koska vihaan kaikkia niitä keitä eniten rakastan ja vihaan itteeni kun oon niin vihanen ja vihaan ja vihaan ja vihaan. Tää on jotain niin mustaa vihaa, ettei kukaan kuka katsois miun silmiin nyt, näkis niissä mitään tuttua. Tuntuu, että ihan kohta miulla napsahtaa päässä sen vihon viimesen kerran ja päädyn joihinkin iltapäivälehtien otsikoihin jonain kauheena tappajana tai jonain muuna.

Tällä hetkellä en enää näe mitään hyvää omassa elämässäni...