Se olisi jälleen kerran vuoden viimeinen päivä. Aika menee vuosi vuodelta nopeammin. Onkohan se merkki vanhenemisesta? Tämä vuosi on ollut monessa suhteessa kasvun paikka. Vaikka pääosin vuosi 2007 säästi pahimmilta kolhuilta ja suruilta niin silti kun ajattelee mennyttä vuotta silmien pohjassa polttelevat sekä ilon että surun kyyneleet.

Vuosi alkoi taloudellisesti tiukoissa merkeissä. Kulta jätti koulun kesken ja sitten sinniteltiin vain miun tulojen varassa. Siitä selvittiin onneksi lopulta hyvin. Maaliskuussa pääsin työharjoitteluun Radio Rexille ja vaikka työnkuva ei vastannutkaan odotuksia niin se oli silti hyvä kokemus. Vähän taisi maaliskuun lopulla peltikin rutista, mutta ei siitä sen enempää. Alkuvuodesta jouduin myös hakeutumaan uudelleen lääkäriin edellisen vuoden kolarin aiheuttamien niskakipujen vuoksi. Sain lähetteen fysioterapiaan, joka auttoikin erinomaisesti ja poisti kivut. Kiitos siitä osaavalle fysioterapeutille! Maaliskuun 19. päivä (Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä) menimme kullan kanssa kihloihin. Romanttinen maanantaikihlaus, hihi! Viisi päivää myöhemmin Arin avovaimo Minna synnytti pojan, kolme viikkoa lasketun ajan jälkeen. Heinäkuun 19. päivä haimme perheeseemme Nuutti Alfonsin, pikkuisen kissanpojan. Touko-kesäkuun partioin Joensuun kaduilla SLL:n leivissä. Syyskuun toisena päivänä veljenpoika sai nimekseen Viggo Olavi. Oli mukava käydä porukoitten ja kullan kanssa Ruotsissa ristiäisvierailulla, kun näki taas kaikkia sukulaisia ja tuttavia. Minä sain kunnian olla Viggolle kummina. Ensimmäinen kummilapseni. Muuten, samana päivänä kun Viggo syntyi, jouduimme pippurisumute-hyökkäyksen kohteeksi Joensuun Amarillossa. Sekin oli sellainen kokemus, ettei olisi voinut kuvitellakaan joutuvansa sellaisen kohteeksi. Noin viikko ristiäisten jälkeen saapuu suruviesti kännykkääni. Rakas kissani Vili nukkui pois 7.9. noin klo 20. Vanhempani hautasivat Vilin seuraavana päivänä mökillemme, kuusen juurelle. Seuraavana maanantaina kirjoitimme vihdoin ja viimein uuteen vuokrasopimukseen nimet alle ja niin meillä sitten oli asunto Tampereelta. Onneamme ei voinut sanoin kuvailla. Puolitoista viikkoa sen jälkeen asuimme jo virallisesti Tampereella, tosin ilman sen suurempia kalusteita. Asuntoon tulikin täytettä parin viikon odottelun jälkeen ja niin saimme uuden elämän kunnolla alkuun. 28.9. saimme perheenlisäystä, Veeti Wagner, pieni tiikerimme saapui meille pelokkaana ja tärisevänä. Muuton molemmin puolin parisuhteessa mentiin vähän aikaa alamäkeä ja lujaa. Molemmat olivat ahdistuneita ja masentuneita, eroakin mietittiin. Mutta kaiken jälkeen noustiin taas jaloillemme entistä vahvempina. Marraskuun alussa porukat tuli käymään ja sukset menivät pahemman kerran ristiin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Joulukuun alussa pääsin tekemään yhden kuvauskeikan ja olikin kivaa päästä tekemään välillä oman alan hommia. Kiitos Eetulle, kun luotit kuvaustaitoihini! Itsenäisyyspäivänä hieman kadutti ja sitä sitten piti lääkitä. Joukuun 9. päivä tulikin kullan kanssa kuluneeksi kaksi vuotta yhdessä. Kiitos siitä, rakas! Toivottavasti saamme viettää vielä monta vuotta yhdessä. 17. päivä pääsin aloittamaan työelämävalmennuksen Filkkareilla tiedotus- ja markkinointiassistenttina. Siitä se ura urkenee. Tuolla kun jaksaa tehdä hommia kolme kuukautta niin on ehkä paremmat mahdollisuudet pästä taas uralla eteenpäin.

Siinäpä sitä. Vuoden aikana olen saanut pari uutta ystävää ja hukannut pari entistä. Olen loukannut tahattomasti (ja osin tahallisesti) joitakin ympärilläni olevia. Tunnen, että tänä vuonna on tullut tehtyä monta virhearviointia ja epäonnistumista töitten suhteen. Toivottavasti ensi vuosi on niiden osalta onnistuneempi. Samalla minulla on kuitenkin tunne siitä, että elin tämän vuoden juuri niin kuin se pitikin elää. Olen ottanut riskejä, vaikka on pelottanut ja selviytynyt niissä voittajaksi. Niinhön se on, että se ei pelaa joka pelkää. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Onneksi ei tarvitse tehdä tätä matkaa yksin.

Hyvää Uutta Vuotta 2008! Juhlikaahan nätisti, jottei tule poliisisedälle kiireinen ilta.