Eihän se voi olla normaalia, että haikailee vieläkin jonkun toisen perään, eihän? Taas mielessä pyörii vain Huivipää. Jos olisinkin valinnut toisin.. Niin, vaan kun asia ei ole niin mustavalkoinen. Ei Huivipää kai koskaan edes miusta tykännyt. Ei ainakaan muussa kuin kaverimielessä. Tuskin olisin nyt onnellinen ja vakiintunut, jos asiat olisi menneet toisin. Sehän tässä outoa onkin, että olen täysin onnellinen oman kullan kanssa ja meillä menee hyvin, mutta silti ajatukset palaavat Huivipäähän. Tiedän, että se on vain ihastusta ulkonäköön. Mutta toisaalta myös hänen luonteensa kiehtoo. Hänellä on mielenkiintoisia näkökulmia ja mielipiteitä asioihin. Mutta en ole edes nähnyt häntä aikoihin. Viimeksi joskus viime vuoden puolella. Jahän seurustelee. Ja minä olen kihloissa. Onnellisesti.

On kuitenkin ilahduttavaa huomata, että vaikka elämä menee eteenpäin, jotkin asiat eivät koskaan muutu. Kävin eilen ensimmäistä kertaa neljään vuoteen mummin luona. Siellä oli kaikki aivan niin kuin aina. Ja isän veljellä oli edelleen samanlaiset vitsit ja jutut kuin ennenkin. Mummikaan ei ollut muuttunut.

Äh, nyt on selvästi liikaa aikaa ajatella. Nyt pitää tytön unohtaa kaiken maailman huivipäät. Nyt pitää vain keskittyä siihen, mitä on nyt. Elää nykyhetkessä. Rakkaus kukoistaa enkä minä edes huomaan sitä. Annan vain sen mennä ohi...