Niinhän se kai menee, että olipa ihminen millaisessa tilanteessa hyvänsä niin koskaan ei ihminen ole tilanteeseen tyytyväinen. Kun olin työttömänä, en ollut tyytyväinen. Kun nyt olen ollut työssä pari kuukautta, en ole tyytyväinen. Siihen kyllä olen tyytyväinen, että kun rahaa tulee enmmän niin nyt on mahdollista tehdä sellaisia hieman suurempia hankintoja kuin työttömänä, mutta työn miellyttävyys tökkii ja pahasti. Koen, etten todellakaan tee oman osaamiseni mukaisia hommia. Haluaisin, että työ toisi mukanaan haastetta ja vaativuutta. Mutta ei. Liukuhihnahommaa. Jokainen päivä on samanlainen ja se puuduttaa ihmistä, joka on tottunut vaihtelevaan työhön. Koko ajan pidän silmät ja korvat auki toista työtä varten, mutta mitään ei tunnu löytyvän. Miten jaksan vielä neljä kuukautta tässä työssä?

Onneksi voi olla tyytyväinen edes johonkin. Nimittäin parisuhteeseen ja perhe-elämään. Rakkaus omaan kultaan ja karvaisiin palleroihin kukoistaa ja kaikki sujuu hyvin. Nyt uskaltaa jo unelmoidakin kaikesta...