Oikeestaan miun pitäs just nyt päntätä anniskelupassitestin uusintaa varten. Se ois tänään illemmasta. En vaan jaksa kun tiedän jo, ettei se mee tälläkään kertaa läpi. En oo vaan pystyny keskittyy lukemiseen sillä tavalla että jotain jäis mieleenkin. On ollut vähän liikaa muita ajatuksia päässä. Enkä jaksa enää stressata mistään. Sitäkin on tullut tehtyä ihan tarpeeksi tässä viime kuukausina. Se alkaa nyt kaikki purkautuakin ulos taas ahdistuksena. Välillä ihan semmoset pikkuasiatkin saa miut jotenkin kokonaan raiteilta. Eilenkin esimerkiksi kun olin tekemässä ruokaa ja makaronit, jotka olin varannut pöydälle keittämistä varten levis pitkin keittiön lattiaa niin en vaan kestänyt sitäkään vaan aloin itkee. Tommosesta pikkujutusta! En ymmärrä. Kai sitä on ollu vaan niin kovilla tän koulun ja työharjottelun suhteen. Työharjotteluu olis muuten jäljellä enää seittemän päivää!! Kyllähän tuolla on tullut oltuakin melkein 10 kuukautta putkeen.
Oon ollut muuten tosi innoissani siitä, että talvi tulee. Perjantaina täällä satoi ensimmäistä kertaa kunnolla lunta ja se säilyi maassa sunnuntaiaamuun asti! Huippua! Se antaa toivoa siitä, että ehkä tänä talvena täällä oikeesti ois luntakin eikä vaan loskaa. Kylmä ilma ei tosin oo ihan niin jees. Minuu paleltaa sisälläkin koko ajan. Ei oo jotenki vielä tottunu tähän kylmyyteen. Mutta on kivaa kun voi alkaa käyttää taas kaikkia ihania neuleita ja pipoja ja kaulahuiveja. Miulla on muuten suuri ongelma tullut eteen sen suhteen, kun en muista mitä kaulaliinaa oon viime talvena käyttänyt. Kun se huivi, jota oon nyt pitänyt alkaa käydä liian vähän lämmittäväksi valinnaksi. Pitänee kaivella noita vaatekomeroitten kätköjä, jos se sieltä löytyisi. Ei miusta oo viime talvelta varmaan semmosta valokuvaakaan, josta asian vois tarkistaa. Ja sekös on kummallista ottaen huomioon, että sekä minä että kulta ollaan innokkaita ja aktiivisia kuvaajia.
Mutta nyt pitänee lopetella, ettei tule ihan kilometrikirjoitusta tehtyä. Pitää varmaan laittautua valmiiksi päivää varten, onhan kello kuitenkin jo yli yhden iltapäivällä! Kivaa kun tänään taas näkee pitkästä aikaa luokkalaisetkin siellä anniskelupassitestissä. Ei minuu yhtään harmita jos se ei mee nytkään läpi. Sama se. Kunhan vaan näkee taas ihania ihmisiä ja pääsee vaihtaa kuulumisia. Seuraavan ja vähään aikaan varmaan viimesen kerran niitä kaikkia näkeekin sitten valmistujaisissa.
Nyt Sushi toivottelee kaikille oikein mukavaa päivää ja viikon alkua! Moi moi!
]]>Muutettiin tosiaan vähän rauhallisempiin ympyröihin kun alkoi keskustan meno ahdistaa eikä Onnelan läheinen sijainti ainakaan auttanut unihäiriöihini. Nyt saan jo nukuttua paremmin kun ulkoa ei kuulu muuta kuin linnunlaulua jos sitäkään. Ja tosiaan, mentiin me naimisiinkin. Oikeasti häitten piti olla vasta ensi vuonna, mutta jotenkin kulta sai suostuteltua siihen, että ne pidettiinkin jo nyt. Mutta ei tästä avio-onnesta ole paljoa päässyt nauttimaan kun yksi sukulainen heittäytyi hankalaksi ennen häitä eikä edelleenkään osaa antaa asian olla vaan jatkaa meidän sekä ennen kaikkea miun porukoitten pommittamista ilkeillä sähköposteilla. Inhottavaa, että joku aiheuttaa toiminnallaan niin paljon ahdistusta niin monelle ihmiselle. Se ihminen tekee itsestään vain naurunalaisen omalla toiminnallaan ja osoittaa sen, etteivät vuodet välttämättä tuo viisautta ja ettei hän kunnioita ketään. Viime aikoina on vaan tullut kohdattua uskomatonta kaksinaamaisuutta sellaisilta ihmisiltä, joista ei semmoista olisi ikinä odottanut. Mutta en anna sellaisten ihmisten pilata minun tai läheisteni elämää vaan suljen sellaiset kokonaan ulos elämästäni. Eikä siinä mitään, jos hän ilkeilisi vain minulle, mutta se menee mielestäni liian pitkälle, että hän ilkeilee ja ärsyttää miun vanhempia, jotka ei mitenkään ees liity asiaan, jotka ovat täysin ulkopuolisia. Siinä vaiheessa miulta nousee karvat pystyyn enkä voi vaan kattoo vierestä.
Mut oon kuitenkin todella onnellinen, että me mentiin naimisiin. Niinkun miun ystävätkin sano, oon saanut hyvän miehen rinnalleni. Yhteiselo on alkanut mennä mallikkaasti eteenpäin ja mustat pilvet (ja jopa ne harmaat) alkavat jäädä taakse. Ainakin tältä erää. Moni "pelotteli" meitä sillä, ettei 25 avioliittovuoden jälkeen olisi enää ollenkaan ruusuista, jos olisi ennen sitäkään. Näihin kommentteihin en voi muuta sanoa kuin, etten odotakaan avioliiton olevan ruusuilla tanssimista.
Miksi se olisi, kun elämä itsessäänkään ei sitä ole?
Maanantaina alkoi työharjoittelu tutuissa ympyröissä ja on ollu ihan mukavaa palata taas ruumiillisiin töihin. Nyt tuntuisi jopa kemiat pelaavan paremmin yhden vakituisen työntekijän kanssa siellä.
Miulla oli jo eilen fiilis kirjottaa tänne, mutta sitten loppui tunnit kesken päivästä. Ja nyt en sit muista taas puoliakaan, mitä miun piti tänne kirjottaa. Mutta ehkäpä tässä tuli nyt ne "tärkeimmät".
Ja miulla on kiva uus tukka!! :D
Eilinen oli jännä päivä. Vietiin Nuutti, meidän vanhempi kissa 2v., eläinlääkäriin kun se tykkää pureskella kaikkea mahdollisimman kovaa ja se puree jo ikenensä verille. Lääkäri sitten tutki suuta ja kuunteli sydäntä ja hengitystä. Sitten yritettiin ottaa verikoetta, mutta eihän siitä tullut mitään kun Nuutti niin tomerasti pani vastaan. Joten piti sitten vähän pistää rauhoitetta suoniin. Nuuttihan ei meinannut nukahtaa millään, hoitajatkin ihmettelivät. Mutta pienen pahoinvointikohtauksen jälkeen alkoivat silmät painua kiinni. Pienessä tokkurassa saatiin sitten verinäytteet ja vielä lisätutkimuksetkin hoidettua ja sitten lääkäri pisti vielä herätettä. Se ei oikein potkaissut vaan Nuutti uinua vielä kotonakin ja oli niin tokkurassa, että lattialla maatessa pääsi pissa. Tänään se on ollut vähän känkkäränkkä. Olisikohan jäänyt jotain hampaan koloon eilisestä..? Mutta kyllä se kuitenkin äsken jaksoi oikein poseerata kun kulta räpsi siitä valokuvia. Vaihteli asentoakin lähes joka otoksen välissä. Nuutti on seuraava Suomen huippumalli.
Tänään käytiin ulkoilemassa, koska oli niiiiiin kauniin aurinkoinen ilma. Käytiin puistossa ruokkimassa suuren suurta sorsalaumaa ja se oli tosi kivaa. Oli hauska seurata niitten touhuja muutenkin. Noh mutta, lähdenpä tästä laittautumaan Ismoa varten.
On aivan uskomatonta huomata, miten oma mieliala laski äkisti suunnilleen tuhannesta nollaan kun palasi kotiin. Väsyttää koko olemassaolo, kaikkien asioitten ja ihmisten olemassaolo. En jaksais nyt yhtään vastoinkäymistä enää.